Mineraaliliiketoiminta
Ruukin mineraaliliiketoimintaan kuuluu tällä hetkellä kaivos-, rikastus- ja sulattotoimintaa Turkissa, Maltalla, Saksassa ja Etelä-Afrikassa. Konserni valmistaa ferrokromia ja muita terästeollisuuden raaka-aineina käytettäviä metalliseoksia. Lisäksi Ruukki tutkii mahdollisuuksia jatkolaajentumiselle.
Ruukki Group lähti mukaan mineraaliliiketoimintaan lokakuussa 2008 hankkimalla vertikaalisesti integroidun kromimalmi- ja ferrokromiliiketoimintakokonaisuuden, minkä seurauksena konserni siirtyi uuteen teollisuuteen ja uusille maantieteellisille alueille. Siitä lähtien konserni on voimakkaasti keskittynyt mineraaliliiketoimintaan ja sillä on kaivostoimintaa Turkissa, sulattokapasiteettia Saksassa sekä hankinta- ja myyntitoimintoja Maltalla.
Toukokuussa 2009 Ruukki edelleen laajensi mineraaliliiketoimintaansa Etelä-Afrikkaan, joka on yksi maailman johtavista mineraalien tuotantoalueista. Mogale Alloysin osto hajautti Ruukin mineraaliportfoliota ferrokromiin, piimangaaniin ja ruostumattoman teräksen valmistuksessa käytettävään metalliseokseen ja mahdollistaa Mogalen osaamisen ja tuotantolaitoksen käytön alustana tulevalle jatkolaajentumiselle.
Ruukki ilmoitti kesäkuun 2009 lopussa aikeensa hankkia Sylvania Resources -yhtiö. Sylvanian kanssa
tehdyn yhdistymissopimuksen purkamisesta huolimatta, Ruukki tavoittelee edelleen
platinaryhmän metallien tuotantomahdollisuuksia osana vertikaaliseen
integraation tähtäävää strategiaa hyödyntäen nykyisiä sulattoja lisäarvon
tuottamiseksi. Ruukin nykyisiä sulattoja, joissa tällä hetkellä tuotetaan
ferrokromia ja muita metalliseoksia, voidaan tarvittaessa uudistaa myös muiden
metallien tuotantoon, mukaan lukien platinaryhmän metallit.