Hallinto
Ruukki Group Oyj on suomalainen julkinen osakeyhtiö, jonka toiminta perustuu voimassa olevan lainsäädännön sekä sen nojalla annettujen normien ja yleisesti hyväksyttyjen toimintatapojen noudattamiseen sekä yhtiöjärjestykseen. Ruukki Group -konsernin tytäryhtiöiden toimielinten tehtävät määräytyvät kunkin maan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
Konsernin emoyhtiö Ruukki Group Oyj vastaa konsernin johdosta, strategiasta, hallinnosta sekä sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä. Ruukki Group -konsernilla on tällä hetkellä kaksi pääliiketoiminta-aluetta: puunjalostus ja mineraalit. Liiketoiminnat ovat tulleet konserniin yrityskauppojen kautta ja niiden asiakkaat, ansaintalogiikat ja maantieteellinen sijainti poikkeavat toisistaan. Sen vuoksi liiketoimintojen operatiivinen päätöksenteko on hajautettu tytäryhtiöihin tai alakonserneihin lukuun ottamatta merkittäviä investointeja, yritysjärjestelyjä ja lähipiiritapahtumia.
Noteerattuna pörssiyhtiönä Ruukki Group Oyj:n toimintaan sovelletaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n sääntöjä. Lisäksi yhtiö noudattaa Helsingin pörssin antamaa sisäpiiriohjetta.
Ruukki Groupin johtamisesta vastaavat yhtiön hallitus ja toimitusjohtaja. Muu johto avustaa toimitusjohtajaa hänen tehtävässään. Hallituksen jäsenten, toimitusjohtajan ja muiden yhtiön johtoon kuuluvien henkilöiden osoite on Keilasatama 5, 02150 Espoo.
Hallinnointikoodi
Ruukki Group Oyj noudattaa 1.1.2009 voimaan tullutta Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2008.
Hallinnointikoodi käsittää yhteensä 52 suositusta. Koodi on laadittu noudatettavaksi niin sanotun Comply or Explain – periaatteen (noudata tai selitä – periaate) mukaisesti. Seuraavilla alasivuilla on käsitelty jokainen suositus Ruukki Groupin (”Yhtiö”) näkökulmasta.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2009 (PDF)