Palkitseminen
Hallituksen jäsenten palkkiot
Yhtiön varsinainen yhtiökokous 7.5.2009 päätti, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 7,5 tuhatta euroa ja muille hallituksen jäsenille 5,0 tuhatta euroa kuukaudessa.
Hallituksen jäsenille maksettiin tilikauden 2009 aikana palkkioita hallituksen jäsenyyden perusteella yhteensä 350 tuhatta euroa (2008: 323 tuhatta euroa) sekä muulla perusteella palkkioita yhteensä 0 euroa (18 tuhatta euroa).
Toimitusjohtajan palkitseminen
Yhtiön hallitus hyväksyy kaikki toimitusjohtajan palkitsemiseen liittyvät asiat. Palkitsemisessa otetaan huomioon tehtävien hoitamiseen tarvittava aika, yhtiön tilanne ja yleisesti vallitsevat käytännöt. Toimitusjohtajan palvelussuhteen ehdot on määritelty kirjallisessa toimitusjohtaja-sopimuksessa, jonka hallitus on hyväksynyt.
Toimitusjohtajalle maksettiin vuonna 2009 kiinteää palkkaa luontoisetuineen yhteensä 360 tuhatta euroa (2008: 336 tuhatta euroa), bonuspalkkoja 172,500 tuhatta euroa (30 tuhatta euroa) sekä muita kannustimia 0 euroa (0 euroa). IFRS 2 -standardin mukaiset optiokulut vuonna 2009 olivat yhteensä 637 tuhatta euroa (319 tuhatta euroa). Yhtiön muun ylimmän johdon palkitsemisen vahvistaa hallitus.
Yhtiöllä on toimitusjohtaja Alwyn Smitille suunnattu optio-ohjelma I/2008 (päätetty yhtiökokouksessa 28.10.2008), joka oikeuttaa enintään 2.900.000 uuden tai yhtiön hallussa olevan yhtiön osakkeen merkitsemiseen. Osakkeiden merkintäaika alkaa 1.450.000 optio-oikeuden osalta 1.10.2009 ja 1.450.000 optio-oikeuden osalta 1.10.2010. Osakkeiden merkintäaika päättyy kaikkien osakkeiden osalta 31.12.2015. Osakkeiden merkintähinta optio-oikeuksilla on 2,26 euroa per osake (osinko- ja pääomanpalautuksella oikaistuna). Koko maksettu merkintähinta kirjataan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Ruukki Group Oyj:n osakkeiden lukumäärä voi I/2008 optio-oikeuksilla tehtävien merkintöjen seurauksena nousta enintään 2.900.000 osakkeella.
Optio-ohjelma I/2005
Yhtiöllä on optio-ohjelma I/2005 (päätetty yhtiökokouksessa 8.12.2005), joka oikeuttaa enintään 2.700.000 uuden osakkeen merkitsemiseen. Osakkeiden merkintäaika on porrastettu eri kirjaintunnuksilla merkityillä optio-oikeuksilla aikavälille 1.7.2007–30.6.2015 ja osakkeiden merkintähinta välille 0,36–0,86 euroa (osinko- ja pääomanpalautuksella oikaistuna). Koko maksettu merkintähinta kirjataan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Ruukki Group Oyj:n osakkeiden lukumäärä voi I/2005 optio-oikeuksilla tehtävien merkintöjen seurauksena nousta enintään 2.700.000 osakkeella.
Tämän optio-ohjelman mukaisista optioista on jaettu yhtiön palveluksessa oleville tai olleille avainhenkilöille yhteensä 1.075.000 kpl (vastaa 0,41 % yhtiön rekisteröidystä osakemäärästä), joista A-, B-, C- ja D-optioita kutakin 225.000 kpl ja E-optioita 175.000 kpl. Optio-ohjelman mukaisilla optioilla ei ole toistaiseksi merkitty yhtään yhtiön osakkeita. A-optioilla osakkeiden merkintäoikeusaika on 1.7.2007–30.6.2010, B-optioilla 1.7.2008–30.6.2011, C-optioilla 1.7.2009–30.6.2012, D-optioilla 1.7.2010–30.6.2013 ja E-optioilla 1.7.2011–30.6.2014.
Hallinnointikoodin suositukset:
Suositus 39:
Yhtiön on selostettava hallituksen jäsenen palkkiot ja muut taloudelliset etuudet tilikaudelta.
Yhtiön on selostettava hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenen mahdolliseen työ- tai toimisuhteeseen kuuluvat taloudelliset etuudet suosituksen 44 mukaisesti.
|
Noudatetaan
|
Suositus 40:
Hallitus- ja valiokuntapalkkiot voidaan kokonaan tai osittain maksaa yhtiön omina osakkeina.
|
Noudatetaan
Hallituksen jäsenten palkitseminen on ilmoitettu.
|
Suositus 41:
Yhtiön ulkopuolisen hallituksen jäsenen osallistuminen osakeperusteiseen palkitsemisjärjestelmään ei ole suositeltavaa.
|
Noudatetaan
Yhtiöllä ei ole osakeperusteista palkitsemisjärjestelmää johtoon kuulumattomille hallituksen jäsenille eikä johtoon kuuluville liittyen heidän tehtäviinsä hallituksen jäsenenä.
|
Suositus 42:
Yhtiön on selostettava hallituksen jäsenelle tilikauden aikana palkkiona luovutettujen osakkeiden ja osakeperusteisten oikeuksien määrät.
|
Noudatetaan
Hallituksen jäsenille luovutettujen osakkeiden ja osakeperusteisten oikeuksien määrät on selostettu.
|
Suositus 43:
Yhtiön on selostettava yhtiön toimitusjohtajalle ja muulle johdolle suunnatun palkitsemisjärjestelmän periaatteet ja päätöksentekojärjestys, kuten palkkojen ja palkkioiden jakautuminen kiinteään ja muuttuvaan osaan, sekä keskeiset tiedot palkan ja palkkioiden muuttuvien osien määräytymisestä, osake- ja osakeperusteisista palkitsemisjärjestelmistä sekä lisäeläkejärjestelmistä.
|
Noudatetaan
|
Suositus 44:
Yhtiön on selostettava seuraavat toimitusjohtajan toimisuhteeseen kuuluvat taloudelliset etuudet:
• palkat ja muut etuudet tilikaudelta
• tilikauden aikana palkkioksi saadut osakkeet ja
osakeperusteiset oikeudet
• eläkeikä ja eläkkeen määräytymisperusteet sekä
• irtisanomisaikaa, irtisanomisajan palkkaa ja muita
mahdollisia irtisanomisen perusteella saatavia
korvauksia koskevat ehdot.
|
Noudatetaan
|