Tiedottaminen
Yhtiö huolehtii siitä, että markkinoilla on samanaikaisesti käytettävissään riittävä ja oikea tieto yhtiöstä ja yhtiön osakkeesta. Yhtiön hallitus on tilikauden 2009 alussa laatinut ja julkaissut tiedotuspolitiikan, jonka mukaisesti konsernin pörssitiedottaminen toteutetaan.
Yhtiö pitää internet-sivuillaan saatavilla muun muassa taloudellista kehitystään kuvaavat tiedot, hallinnointiperiaatteita koskevat tiedot, pörssitiedotteet ja sijoittajauutiset.
Yhtiön internet-sivujen osoite on www.ruukkigroup.fi.
Hallinnointikoodin suositukset:
Suositus 51:
Yhtiön on annettava tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteydessä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästään erillisenä kertomuksena.
|
Noudatetaan
|
Suositus 52:
Yhtiön on esitettävä Internet-sivuillaan hallinnointikoodin sivulla 23 määritelty sijoittajainformaatio.
|
Noudatetaan
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä julkaistaan vuosittain.
|