Ruukki pyrkii kasvattamaan
taloudellista lisäarvoa.
 
+ - Print

Osingot

 

Ruukki Group Oyj noudattaa osinkopolitiikkaa, joka ottaa huomioon konsernin tuloksen, taloudellisen aseman, pääoman tarpeen sekä kasvun vaatiman rahoituksen.


Lisäksi kiinnitetään huomiota yhtiön omaan sekä osakkeenomistajien verotukseen. Osinkopolitiikka on osa omistajastrategiaa, joka tähtää osingon lisäksi osaakkeenomistajien saamaan arvonnousuun. Mahdollista osingonjakoehdotusta tehdessään hallitus huomioi yhtiön rahoitustilanteen, kannattavuuden ja lähiajan näkymät. Yhtiön osingon maksua ei ole rajoitettu muutoin kuin osakeyhtiölain määräyksin.

Yhtiö on jakanut seuraavat osakekohtaiset osingot tilikausilta 2004-2009:

  • 2004: ei osinkoa
  • 2005: 0,02 euroa ja 0,01 euroa (lisäosinko)
  • 2006: 0,03 euroa
  • 2007: 0,04 euroa
  • 2008: 0,04 euroa (pääomanpalautus)
  • 2009: 0,04 euroa (pääomanpalautus)


Mahdollisten yhtiön tulevaisuudessa jakamien osinkojen määrä riippuu yhtiön taloudellisesta asemasta, pääoman tarpeesta ja muista tekijöistä. On mahdollista, että yhtiön osakkeille ei jaeta lainkaan osinkoa lähivuosien aikana.