Yhtiötietoa
Ruukki Group on mineraali- ja puunjalostusliiketoimintaan keskittynyt teollinen konserni, jonka tavoitteena on luonnonvarojen taloudellisesti kannattava ja tehokas jalostaminen. Konsernin tuotteita myydään maailmanlaajuisesti kunkin lopputuotemarkkinan erityispiirteet huomioon ottaen.
Yhtiö on perustettu vuonna 1985, ja viisi vuotta myöhemmin se listattiin Helsingin Pörssiin. Viime vuosien aikana yhtiö on kehittynyt nopeasti useiden strategisten muutosten seurauksena: ICT-sektorin yhtiöiden vähemmistöosuuksiin keskittyneestä toiminnasta siirryttiin enemmistöomistuksiin puuperusteisissa teollisissa liiketoiminnoissa päätyen nykyiseen rakenteeseen, jossa konsernilla on kaksi pääliiketoiminta-aluetta: mineraalit ja puunjalostus.
Konsernin toimintojen liikevaihto oli 54,4 miljoonaa euroa vuoden 2010 ensimmäisellä puoliskolla ja vastaavasti 193,4 miljoonaa euroa tilikaudella 2009.